Uusi kieli – We Speak Gay

Olen viime vuodet elänyt erilaista elämää kuin ennen, kertonut itsestäni, elämästäni, ajatuksistani avoimesti. Antanut ja saanut. Ennen tätä 45 vuotta salasin ja pelkäsin, kontrolloin ja valehtelin. Ajattelin, että ajatukseni ovat vain omiani, ne eivät kuulu muille. Taustalla oli valtava pelko ja häpeä. Valtava menettämisen pelko, häpeä teoistani, ajatuksistani.

Kun puhun seksuaalisuudesta, seksuaalisuudestani, se mielletään helposti yksityisasiaksi, vaivaannuttavaksi, asiaan kuulumattomaksi. Minut halutaan vaientaa. Miksi silti puhun?

Koska jossain on vielä joku toinen Hannu, itse asiassa miljoonia, satoja miljoonia Hannuja, jotka pelkäävät oman identiteettinsä esille tuomista. He pelkäävät itsensä paljastamista ja samalla vähättelevät itseään. Tällä (=minulla) ei ole merkitystä, he ajattelevat.

Minulle on omien kokemusteni ja aviomieheni Raulin kokemusten pohjalta selvinnyt, mikä merkitys seksuaalisuudella ja seksuaalisella identiteetillä tai ylipäätään identiteetillä on. Se ei ole vain seksiä ja seksuaalisuutta. Se määrittelee minut minuksi. Aviomieheni Raul on kertonut minulle, kuinka hänen elämänsä parhainta aikaa oli aika päiväkodissa, jossa hän sai olla oma itsensä, suloinen pikkupoika. Tämän jälkeen alkoivat kiellot ja latistukset, ohjaus muiden haluamaan suuntaan.  Tästä seurasi paha olo, kiusaaminen. Tämä ja tuo ei ole oikein, normaalia, hyväksyttävää. Minä muistan samoin. Olin pikkupoika, joka tykkäsi leikkiä nukeilla ja vaatteilla. Olin suloinen pikkipoika, mutta jossain vaiheessa aloin itse tajuta, että tämä ei ole oikein ja hyväksyttävää. Aloin kontrolloida itseäni ja sitä kontrollointia jatkui yli 45 vuotta.

Jokaisen tarina on erilainen, mutta jokainen meistä on joskus ollut pieni lapsi, jolle suodaan enemmän, joka on suloinen ja rajaton. Jokainen meistä on myös kokenut tai kokee tälläkin hetkellä kuinka joutuu rajoittamaan itseään, pitämään itseään tai osaa itsestään kaapissa. Mitä tapahtuu, kun kasvamme? Alamme entistä enemmän toteuttaa muiden kuvaa itsestämme. Sitä, mitä kuvittelemme muiden meiltä haluavan. Osalta tämä luonnistuu paremmin ja luontevammin. Osalle tällä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Minä elin kaapissa 45 vuotta, tulin ulos ja lähimmäiseni hyväksyivät minut. Minulla oli onnea. Raulia ei ikinä hyväksytty ja sillä on ollut kohtalokkaat seurauksensa hänen mielenterveydelleen.

Jos jokainen saisi ja uskaltaisi olla ylpeästi oma itsensä, erilainen, arvostettu ja se sanottaisiin ääneen, onnellisia olisi enemmän. Avoimuus ja rehellisyys on pelottavaa joskus sekä itselle että muille, mutta se on myös vapauttavaa. Moninaisuus, erilaisuus, vajavaisuus on kuin palapeli. Palapelin jokainen osa on erilainen ja palasina se näyttää alkuun sekasotkulta, varsinkin jos palasia on paljon. Mutta kun kaikki erilaiset osat saadaan lopulta yhteen, voi niistä muodostua mitä kaunein kuva ja kokonaisuus.

Tarvitaan uusi kieli – We Speak Gay

Minulle on ehdotettu, että alkaisin opettaa yrityksiä ja ihmisiä puhumaan uutta kieltä, johon ei tarvita kielioppia tai vaikeiden kielioppirakenteiden osaamista. Uudella kielellä rakennetaan yhteistä turvallisuuden tunnetta, turvallisuuden tilaa empatian ja kohtaamisen kautta. Siihen kuuluu kuullun ja lukemisen ymmärtämistä, ihmisen ymmärtämistä, ihmisen kuulemista, ihmisen arvostamista ja kunnioittamista. Uuden kielen avulla voimme aloittaa yhteisen matkan kohti yhteistä ymmärrystä ja hyväksyntää. Tavoitteena on, että entistä useampi voisi kokea saman kuin minä, olla avoimesti, ylpeästi ja rohkeasti oma itsensä. Ottaa koko potentiaalinsa käyttöön. Tämä edellyttää koulutusta ja oppimista, niin kuin mikä tahansa kielen opiskelu, se vaatii epäonnistumisen hyväksyntää, mokien tekemistä ilman tuomitsemista ja hajottavaa loukkaantumista.

Olen vasta matkalla kohti uuden kielen määrittelyä – mutta olen innoissani.